Kehrässä myös Yksilöllinen keskustelu elämän solmukohdissa.

Elämän solmukohdissa selviytymiseen eivät aina riitä omat tai ystävienkään neuvot eikä aina ole lähellä ihmistä, jolle uskoutua.
Tuntuu, että on päästävä keskustelemaan ja purkamaan asioita luottamuksellisesti, terapeuttisestikin, jonkun kanssa.
Kuitenkin ihminen ihmiselle – niin, että sinua kuunnellaan.
Valmius luottamukselliseen ja rakentavaan keskusteluun perustuu mm. psykiatrisen sairaanhoitajan koulutukseen, johon liittyy myös vaitiolovelvollisuus.
”Kynnys” pyritään pitämään matalalla, joten ei kannata tuhlata aikaa ja mietiskellä asioita liian kauan yksinään. Joskus jo pelkkä ajatusten kertominen luottamuksellisessa ympäristössä helpottaa!

Älä mieti enää, ota rohkeasti yhteyttä, katsotaan yhdessä tulevaisuuteen ja etsitään yhdessä ratkaisuja
Terveisin,
Nina puh. 040 835 8169